Korsettiliike Belle Modeste

Sivuilla esitetyt mallit ja materiaalit ovat vain viitteitä siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä. Käytännössä vain mielikuvitus on rajana kaavoitukselle ja tekniselle toteutukselle! Suunnittelemme mielellämme uusia malleja ja teemme myös henkilökohtaisten toiveiden pohjalta suunnittelua. Asiakas voi myös tuoda kuvan tai piirroksen haluamastaan mallista. Mikäli asiakas haluaa uniikin tuotteen tai suunnittelee sellaisen itse, varaamme oikeuden olla valmistamatta toista täysin samanlaista.

Halutessa sovitaan asiakastapaamisia, joissa käydään henkilökohtaisesti läpi malleja, materiaaleja, värejä ja suunnitelmia juuri Sinun toiveittesi pohjalta suunnitellusta korsetista tai puvusta. Korsettiliike Belle Modesten voi tilata myös esimerkiksi illanistujaisiin esittelemään korsetteja ja kertomaan asiasta lisää.

Tilata voi sähköpostilla, kirjeitse tai IRCnetissä. Tilauksen voi myös tehdä henkilökohtaisissa konsultoinnissa, messuilla tai tapahtumissa, joissa Korsettiliike Belle Modeste on mukana.

Tilaussehdot

Ilmoita tilausta (tai hinta-arviota) tehdessäsi tehdessäsi mitä haluat tilata, mistä materiaalista, ja vyötärön, rinnan ja lantion ympäryksesi. Mainitse myös täydelliset yhteystietosi ja millä tavalla haluat maksaa (kertamaksu tai osamaksu) ja saat 5 päivän sisällä laskun, mikä on samalla myös kuittisi tilauksesta. Jos asut kauempana ja tuote pitää postittaa sinulle, laskuun lisätään toimituskulut. Tehtyäsi tilauksen, ottamme Sinuun yhteyttä ja vahvistamme tilauksesi.

Tuotteen hintaan sisältyy mittojen otto, kaavoitus, tarvittavat sovitukset, valmistus sekä opastus korsetin käyttöön. Myös tuotteen luovuttamisen jälkeen neuvomme sen käyttöön ja huoltoon liittyvissä ongelmissa.

Hinnat ovat tuotekohtaisia ja riippuvat käytetyistä materiaaleista, mallista sekä asiakkaan koosta. Tilaus on ehdottoman sitova, kun olemme aloittaneet tuotteen valmistuksen. Valmistus aloitetaan, kun laskun ensimmäinen erä/ koko hinta on saapunut tilillemme. Laskussa olevat eräpäivät ovat sitovia, huomautusaikamme on 7 vrk. Tämän ylittyessä perimme viivästyskorkoa 9,5%.

Hinnat on sivuilla ilmoitettu euroina ja ne sisältävät arvonlisäveron 22%, mutta eivät vaihtelevia posti- ja pakkauskuluja. Toimituskulut ovat alkaen 9€ matkahuollon kautta tai alkaen 10,90€ vakuutettuna/kirjattuna pakettina. (Posti ei korvaa vakuuttamattomille paketeille mahdollisesti tapahtuvia vahinkoja.) HUOM! Nämä postikulut koskevat vain korsettien lähettämistä. Muut vaatteet tai valmistavaroiden postikulut ovat tapaus- ja pakkauskohtaisia.

Voit maksaa joko yhdessä erässä tai osamaksuna useammassa erässä. Osamaksulla yhden erän minimisumma on 50€. Tuotteen hinnan saa jaettua enintään neljään erään ja lopulliseen hintaan tulee 8€/erä osamaksulisää. Tuotteen saa omaksi aikaisintaan kun se on kokonaisuudessaan maksettu.

Tilausta aletaan työstämään kun laskun summa tai ensimmäinen erä on saapunut tilille. Pilatilaukset eivät näin ollen pääse sotkemaan varsinaisten asiakkaiden tilauksia. Pyrimme takaamaan turvallisen ja reilun kaupankäynnin kaikille osapuolille.

Toimitusaika

Valmistamme tuotteet tilausjärjestyksessä, joten toimitusaika riippuu samanaikaisten tilausten määrästä. Ilmoitamme valmistumisarvion tilauksen vahvistuksen yhteydessä (yleensä 3-5 kk). Jos tilaukset viivästyvät Korsettiliike Belle Modestesta riippumattomista syistä, emme ole korvausvelvollisia. Jonon ohittaminen (kiiretilaus) on mahdollista, mutta siitä otamme erillisen korvauksen. Jos haluat tuotteen tiettyyn päivämäärään mennessä ja varmasti myös saada sen, tilaa 3-4kk aikaisemmin ja varmista henkilökunnan kanssa, kuinka paljon jonoa ja työteliäitä tilauksia sillä hetkellä on.

Sovitukset

Sovitus takaa täysin istuvan korsetin. Ilman sovitusmahdollisuutta korsetti jää samaa viimeistelyä vaille. Sovituksen aikana tarkistetaan vielä kaikki mitat, jos asiakas on ottanut mittansa itse. Kaukana asuvien kanssa teemme erityisjärjestelyjä sovitusasioissa.

Sovituksesta tulee sopia etukäteen. Teemme sovituksia 1-2, tarpeen mukaan. Jos korsetin tilannut asiakas ei pääse lainkaan sovitukseen, emme voi taata tuotteen täydellistä istuvuutta – varsinkaan rinnan yli ulottuvissa malleissa.

Mikäli asiakas ei saavu sovittuna aikana sovitukseen eikä ilmoita etukäteen olevansa estynyt, perimme käyttämättä jätetystä sovitusajasta 15€ / kerta.

Mikäli asiakkaan paino tai mitat muuttuvat korsetin valmistuksen aikana niin huomattavasti, että se vaikuttaa korsetin istuvuuteen ja joudumme tämän takia muokkaamaan huomattavasti kaavoja, veloitamme toisen sovitteen teosta 25€.

Sovituksia tehdään pääsääntöisesti Turengin liikkeessämme ja Helsingin työhuoneella. Satunnaisesti sovituksia voi tehdä myös Hämeenlinnassa tai Tampereella. Sovitukset pyritään tekemään joko työhuonetiloissa tai sopivalla yleisellä paikalla (esimerkiksi mikä tahansa tila, missä on iso peili). Teemme myös kotikäyntejä, mutta silloin asiakas maksaa työntekijän matkakulut paikalle. HUOM! Älä syö isoa ateriaa ennen sovitusta. Tällöin korsetti saattaa ahdistaa täyden mahan takia ja siten vääristää sovituksen onnistumista

Takuu/ palautukset

Jos tuote hajoaa tai on epäsopiva valmistusvirheen vuoksi, lupaamme korjata sen. Mikäli korjaus ei onnistu, teemme uuden tuotteen tilalle. Mikäli tuotteessa ilmenee muita ongelmia, niistä sovitaan tapauskohtaisesti asiakkaan kanssa. Huomautus virheestä tulee tehdä 14 päivän kuluessa tuotteen vastaanotosta.

Jos korsetti ei istu johtuen asiakkaan itse ottamista epätarkoista/virheellisistä mitoista tai asiakkaan koon muuttumisesta tilauksen tekemisen jälkeen, korsettiliike Belle Modestea ei voida velvoittaa sitä korjaamaan. Mittatilaustuotteilla ei ole palautusoikeutta.

Jos kangas, josta tuote on valmistettu on asiakkaan itse hankkima, Korsettiliike Belle Modeste ei ota vastuuta sen soveltuvuudesta korsettiin tai muuhun vaatteeseen.

Emme ota vastuuta tuotteen luonnollisesta kulumisesta.

Jos asiakkaalle tulee ongelmia tai kysymyksiä koskien tuotetta, pyydämme ottamaan yhteyttä. Jokainen valitus ja ongelma käsitellään asiakaskohtaisesti pyrkien kaikkia tyydyttävään ratkaisuun.

Asiakastiedot

Asiakkaan henkilö- tai osoitetietoja, mittoja tai kaavoja ei anneta eteenpäin eikä myydä kolmannelle osapuolelle eikä niistä keskustella Korsettiliike Belle Modesten ulkopuolella. Hyvä asiakaspalvelu on meille kunnia-asia.

Oikeudet

Korsettiliike Belle Modeste varaa oikeuden mallien, tilausehtojen ja hintojen (ei koske jo vahvistettuja tilauksia) muutoksiin.

Vastuu

Korsettiliike Belle Modestea ei ota vastuuta, jos asiakas on käyttänyt korsettia tai muuta tuotetta ohjeiden vastaisesti ja saanut sillä itselleen vahinkoa. Emme suosittele korsetin käyttöä kenellekään, jolla on vakavia sairauksia, verenkierto- tai sydänongelmia tai joka on raskaana. Emme väitä korsetin olevan parannuskeino sairauksiin, mutta joillakin se voi helpottaa selkä- ja ryhtiongelmia. Vastuu tuotteiden käytöstä ja turvallisuudesta on aina asiakkaalla.

Tilaamalla asiakas hyväksyy tällä sivustolla esitetyt tilaus- ja toimitusehdot.

© Belle Modeste Oy - info@bellemodeste.com