Korsettiliike Belle Modeste

Ruokailu korsetissa

Korsetin pitäminen ei tarkoita, että pitäisi nälkiinnyttää itseään tai hylätä ruokailu siksi aikaa, kun on nyöritettynä. Tiettyjä asioita ruokailun suhteen on hyvä pitää mielessä ja olosi on huomattavasti mukavampi. Ohjeet koskevat pääsääntöisesti korsetin kokopäiväkäyttäjiä, mutta silloin tällöin korsettia pitävien on hyvä noudattaa ainakin muutamia kohtia.

Nyöritettynä ei voi syödä niin isoja annoksia kuin ilman korsettia. On parempi syödä monta pientä ateriaa tai välipalaa päivän mittaan ja silloin ruoansulatus kuljettaa tasaiseen tahtiin materiaa suolistossa. Isojen aterioiden ongelma onkin tukalan täysi olo ja se voi aiheuttaa joillekin myös kramppeja, ja joskus närästystä. Esimerkiksi juhlissa, joissa tarjotaan ruokaa, voit huoletta syödä ja maistella kaikkea. Ota vain pienempiä annoksia - ja ainahan voi hakea lisää!

Ruokaillessa kannattaa muistaa, että peruna, riisi ja pasta laajenevat vielä vatsalaukussa, joten ei kannata annostella niitä lautasen täydeltä. Myös punainen liha aiheuttaa herkästi pitkään pysyvän tukalan ahtauden tunteen. Lihasta ei tarvitse luopua, mutta suosittelemme kasvispainotteista ruokavaliota ja mieluummin kevyempää ja helpommin sulavampaa lihaa, kuten kanaa tai kalaa.

Kuitujen merkitystä ei voi korostaa liikaa korsetin käyttäjän ruokavaliossa. Olo on mukavampi, kun massa sulaa vatsalaukussa tasaisesti, eikä tule ongelmia vessassa käydessä. Mieluummin syö pari palaa ruis- tai näkkileipää päivässä, kuin ottaa korsetin pois käydäkseen tarpeillaan!

Pyri juomaan ainakin 1 - 1 ½ litraa nestettä päivän mittaan. Reilu nesteytys varmistaa, ettei tule kramppeja tai kaasua ei pääse muodostumaan suolistoon niin herkästi. Kylmien virvokkeiden juominen ennen tai ruokailun aikana ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Kylmä neste turruttaa vatsalaukun kylläisyyshermot ja mahasi ei reagoikaan ajoissa, kun se tulee täyteen. Juo mieluummin 15 - 30 minuuttia ennen ruokailua, niin osaat ajoissa lopettaa. Tai älä ota kovin kylmää ruokajuomaa.

Yritä välttää hiilihappopitoisia juomia. Oluet, siiderit ja muut virkistysjuomat jäävät mieluummin korsetittomaan aikaan. Ne eivät ehkä aluksi tunnu ongelmalta, mutta kun kiristystä lisätään, elimistössä ei ole tarpeeksi tilaa hiilihapon kulkea. Seurauksena on kaasunmuodostusta vatsalaukussa ja ikävä olotila: paineen tunteita ja röyhtäisyjä. Tästä huolimatta useimmat sietävät juhlissa yhdet maljat ilman oireita.

Vältä ruoka-aineita, jotka aiheuttavat kaasuja tai närästystä. Tyypillisimpiä näistä ovat kaalit, pavut ja sipuli. Toiset saavat oireita myös paprikasta, vahvoista mausteista, teestä tai suklaasta ja jotkut jopa ulkomaalaisesta kurkusta. Nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, mutta kannattaa tarkastella omaa syömistään ja jättää pois itselle ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet. Toiset voivat syödä ja juoda mitä vain saamatta mitään oireita.

 

Jatka oppaamme terveysosioon.

© Belle Modeste Oy - info@bellemodeste.com